EST  ENG  FIN   LAT   LIT  RUS  GER  SWE 
ilm Laugus

Maatilasta

Tarjoamme majoitusta vuonna 1926 rakennetussa talossa, joka peruskorjattiin vuosina 2008–2009. Viron Maaturismi seura on myöntänyt tilalle täydet kolme tähteä, tai oikeastaan 3 ruiskaunokkia, tilan toimivuuden ja tason takia. Tilamme on historiallinen: samalla paikalla on asuttu ja työskennelty jo vuosisatojen ajan. Yöpymispaikkoja on maatilan päärakennuksen kahdessa kerroksessa 10 henkilölle ja lisäksi erillisessä hirsirakennuksessa neljälle henkilölle, eli kaikkiaan 14 henkilölle. Asiakkaidemme tyytyväisyys, yksityisyys ja turvallisuuden tunne ovat meille tärkeitä asioita. Mikäli haluatte oleskella Laugun matkailutilalla vain keskenänne, emme ota samaan aikaan vastaan muita vieraita. Mikäli haluatte tulla kahden perheen kanssa, majoitamme teidät erikseen kahteen kerrokseen, jolloin molemmat perheet saavat oman keittiön ja oleskelutilat. Lapset taas voivat halutessaan olla keskenään hirsitalossa.

Laugun matkailutila tarjoaa maalaisromantiikkaa 450 metrin päässä merestä. Halutessanne lähdemme yhdessä kalaan, marjastamaan tai sienestämään tai opastamme teidät uima- ja soutupaikalle. Vaihtoehdot riippuvat vuodenajasta ja ilmasta, mutta järjestämme teille aina mielenkiintoisen päivän, joka voi alkaa vaikkapa tomaattien keräämisellä kasvihuoneesta tai mansikoiden poimimisella ja päättyä savusaunassa tai saarenmaalaisessa saunassa kylpemiseen. Autamme löytämään alueemme kulttuurinähtävyydet ja muut Saarenmaan nähtävyydet.

Laugun matkailutila on erikoinen, koska se on kuin pieni museo, jossa esitellään Saarenmaalla valmistettuja käsityöesineitä, kuten mattoja, liinoja ja kuvateoksia. Meillä on myös näyttely Saarenmaan vanhoista työvälineistä, joita käytettiin ennen vanhaan keittiössä tai pellolla. Halutessanne voitte osallistua maatilan töihin, kuten nurmikon leikkaamiseen, puiden pilkkomiseen tai rikkaruohojen kitkemiseen.

Tule koko perheen kanssa ja jää pidemmäksikin aikaa – matkailutilan isäntä ja emäntä odottavat teitä Saarenmaalla Laugussa!